maanantai 24. helmikuuta 2014

Jäärata

Käytiin sunnuntaina kaverin ja hevosensa kanssa jäällä vähän rallittelemassa. Siellä pysty laukkaamaan vähän paremmin kuin pellolla, koska tilaa oli huomattavasti enemmän! Piimä oli ihan innoissaan toisesta perättäisestä maastoilu päivästä ja jälleen saatiin kuviakin teille tänne! Tämä jääralli taisi kylläkin jäädä tämän talven viimeiseksi, sillä jäällä oli jo nyt jonkin verran vettä ja hyyhmää että loska vaan lensi kun me mentiin.

Ekaks käytiin käppäilemässä vähän metsälenkkiä ja pellon kautta sitten palattiin takasin päin. Otettiin siellä jo pikkasen ravia. Siirryttiin sitten toiselle pellolle ja ravailtiin siellä (tosin mä ja Piimä taidettiin ottaa jo muutama askel laukkaakin:D), jonka jälkeen nähtiin kun joku ajo hevosella jäällä, joten uskaltauduttiin mekin sinne. (Kuvat c) Reetta)






Ensin käppäiltiin jonkin matkaa, ravattiin ja sitten laukattiin yksi suora "hallitusti". Sitten otettiin ravin kautta käyntiin ja käveltiin hetki, kunnes tultiin tallin puolen suoralle, jossa meidän urhoolliset kuvaajat odotteli. Sitten otettiin laukkaa. Piimä vähän.. Poukkoili ja meni jotain ristilaukka sössöö, otin ravin kautta uuden laukan ja tein virheen, hipaisin pohkeella ja... PAZAUUUUM! Poni lähti aika kovaa! Taisinpa vaan todeta että "Nyt juokse ku kerranki saat!" ja niinhän se myös juos!


Valmistauduttiin vauhtisuoraan...



... Eine pienet loikat haittaa!


Sit vauhtia ja hups, jarru katos nii viiletettiin Hannan ja Dumbon ohi!


"Tuutteko te?"


"Joo tullaan"


"Hanna musta tuntuu et...


...jarrut hävis!"









Sitten jarrut löyty taas ja siirryttiin ravin kautta käyntiin ja käännyttiin takaisin. Ja ravattiin vierekkäin käsi kädessä<3


Sitten käveltiin takasin tallille ja laitettiin ponnyt pois. Sitten kävin taluttamassa koulun puolella, jonka jälkeen tulin vielä kävelyttämään Fionan ennen kuin menin ratsastustunnille Rusinalla. Mutta näistä ei sen enempää(: Fionasta ei siksi, että ei ole kuvia ja ratsastustunnista postausta toisessa blogissa! 
Joten tämä postaus taisi sitten olla paketissa. Laittakaa sitä kommenttia; mielipidettä, ehotuksia, kysykää... Ihan mitä vaan! Ja se kysymyspostaus... Tahdotteko ne vastaukset, vaikka näin pitkään onkin jo kulunut? Tell me!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Peltoilua

Tänään käytiin Piimän kanssa vähän tekemässä peltotreeniä ja saatiin kuviakin! Kaikki postauksen kuvat on Titan ottamia, kiitos hänelle!

Tosiaankin lunta tuli aamulla ihan jonkun verran, mutta kun heppojen kyytiin noustiin, ei satanut ollenkaan. Käveltiin jonkin aikaa ja otettiin sitten alkuverkkaa ravaillen ja vähän laukkaillen molempiin suuntiin. Piimälle teki niiin hyvää päästä nostelemaan vähän jalkoja!







Sitten otettiin pari pätkää vähän reippaampaa laukkaa. Ei tuntunu että poni ois menny kovaa kun venytti askelta niin paljon, mutta kyllä se kuulema näytti menevän kovaa:D





Sitten tultiin kerran ylämäki ravissa, sitten rauhallisessa laukassa ja lopuks vähän kovempaakin!



Ja sitten otettiin kunnon loppuravit ja käynnit. Oli niin hauskaa! "Ei oo riemulla rajaa kun on päästään vajaa":D



Ja kiitos suuri teille kaikille lukijoille! Laittakaahan kommenttia ymsyms. Kiitos ja kuulemiin!


Ilman satulaa Piimäilyä

Keskiviikkona 20.2. ratsastin tunnilla ensin Selpun, jonka jälkeen menin kuvailemaan viimestä tuntia, koska Reetta ja Märy meni siellä. Niillä oli ilman satulaa tunti (kaikki ei kyllä menny ilman satulaa) ja mulle tuli ihan kauhee hinku päästä itekki menemään ilman satulaa! Ensin Johanna ratsasti hetken Piimällä ilman penkkiä ja mää sitte pääsin myös kyytiin, Onneks Piimä oli siellä nii pääs ylipäätään menemään ilman satulaa!
Muut lähti talliin ja mä jäin hetkeks ratsastelemaan Piimällä.






Oli niiin kivaa etten voi sanoin kuvailla!<3

Tämä oli tällanen ihan pieni postaus, jonka halusin teille tehdä. Huomenna varmaankin tulee jo seuraavaa postausta kun saan kuvia tältä päivältä. Eikä menty perus koulua!(;

maanantai 10. helmikuuta 2014

Kankimenoa

Vähän jo lupailinkin viime postauksen yhteydessä Piimä-postausta. Otsikostahan aihe jo paljastuikin! Piimällä mentiin siis kangilla ja minäkin pääsin testaamaan. Oli kyllä mukava kokemus en voi muuta sanoa!


Ensin Piimällä meni siis Johanna (Piimän omistaja). Ukko näytti hiienolta ja ratsastus näytti hyvin helpolta.






Sitten minä kiipesin kyytiin. Alkuun ohjat oli solmussa koko ajan ja normaali ohja valu sormien välistä koko ajan, koska ne oli nimettömän ja keskisormen välissä ja kankiohja siinä missä normaali ohja yleensä. Kuitenkin vaikeuksien kautta voittoon ja ohjat alko pysyä käsissä ja aloin saada ideasta kiinni. Piimä tuntu tosi hyvälle ja kevyelle ja Johannakin pääs kuvaamaan järkkärillä!(; toisaalta en oikein uskaltanu kunnolla ratsastaa kun pelotti että hajotan koko hepan, mutta kyllä määki varmasti opin jos kangilla pääsen enemmän menemään!


Ohjat solmussa

















Koko poppoo<3


Piimä oli siis aivan huikee ja sain testata ekaa kertaa kangilla ratsastamista. Niillä oli oikein kivakin mennä ja menen kyllä mieluusti uudelleen! Kiitokset suuret vielä Piimän omistajalle kun antoi minun kokeilla!