torstai 9. marraskuuta 2017

Motivaatio pohjalukemissa

Toivoin, että se on jo parantunut!

Heippa! Jälleen ei niin hyviä uutisia Rusinasta. Sillä oli kipulääkitys tosiaan, jonka avulla sitä pystyi liikuttamaan lähes normaalisti. Olin päikkäämässä (tekemässä koululla tallia viikon ajan) ja poni oli minulla mukana, koska se helpotti aikatauluttamista. Ratsastin sillä alkuviikon aivan normaalisti ja poni oli ihan ok hyvä.


Kipulääkekuuri loppui aamuruualle, joten päätin jättää sen päivän vapaaksi ja kokeilla sitten ratsastusta kun lääkeaine on poistunut ponista. Kuitenkaan kaikki ei mennytkään ihan niinkuin toivoin ja poni oli jälleen saman tuntuinen kuin ennen klinikalla käymistä. Alkuun se liikkui hyvin ja sitten sillä meni käsijarru päälle.. Kävin kuitenkin vielä seuraavana päivänä kokeilemassa enkä ehtinyt ravata kuin hetken kun jo päätin etten kiusaa ponia enempää.


Pyysin erästä vanhempaa hevosmiestä katsomaan ponia ja hän sanoi, että siitä huomaa että siihen vähän sattuu mutta pintalihaksissa ei ole oikeastaan mitään. Niinpä. Eikä se onnu kävellessä eikä ensimmäiseen viiteen minuuttiin kun sitä liikuttaa. Jätin sitten klinikalle soittopyynnön ja päätettiin jatkaa kipulääkekuuria. Jos tämänkään jälkeen poni ei tunnu puhtaalta, täytyy sitten käydä uudestaan tutkituttamassa poni vaikkei sieltä varmaan mitään löydy. Kuitenkin poni on saatava kivuttomaksi, jotta sen ei tarvitsisi kärsiä siitä!

Koulussa treenasin sitten valkealla tammalla, Barokalla, tutummin Muumilla. Treenit meillä on mennyt ihan kivasti ja ollaan päästy etenemään, mutta sitten Muumikin päätti alkaa ontua. Tämä meinaa siis sitä, ettei minulla tällä hetkellä ole kunnon treeniin hevosta lainkaan joka johtaa sitten siihen että motivaatiokin hiipuu. Muumi ei ole ollut pitkään vielä kipeä, joten toivottavasti sillä ei ole yhtä pitkä saikku kuin Rusinalla. Vaikka motivaatio on melkein pohjalukemissa, haluan hoitaa ponia mahdollisimman hyvin ja Muumia kokeillaan ensi viikolla liikuttaa, joten toivotaan sen olevan puhdas!