keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Ei siinä kauan kestänyt..

Todellakin meillä on ponin kanssa mennyt tosi kivasti koulu ja estepuolella, mutta jälleen olen saikulla.. Mä en vaan jaksa ymmärtää, miten onnistun aina telomaan itseni tai jotain vastaavaa! Syy tälle sairaslomalle selviää postauksen lopuksi, mutta nyt kerron vähän koho kohtia viimeajoilta!


11.5. maanantaina meillä oli kauden ekat estekisat, joissa menin 70-80cm ja 90cm! Meinasin perua 90cm heti kättelyssä, mutta onneksi menin! Poni oli heti verkasta lähtien tosi hyvin avuilla ja teki tosi kivasti töitä. Ekana hypättiin 70-80cm ja en voisi olla tyytyväisempi poniin! 0-0 rata tuli, sijoitusta ei, mutta poni pysy koko ajan hallinnassa ja sain oikeasti ratsastaa sen esteille rauhassa, eikä päälimmäisenä mielessä ollut se, päästäänkö ehjänä maaliin asti!

Kuvat c) Annika L.




90cm meni myös aivan mahtavasti lukuunottamatta virhettä, jonka tein ja toin liian pohjaan yhdelle esteelle ja otettiin yksi puomi alas, mutta poni oli aivan huikee ja yhtä hyvin ratsastettavissa kuin edellisessäkin luokassa!



Voi kuski!


Kisojen jälkeen oli paluu arkeen ja väännettiin koulua ja treenailtiin kaikenlaista.


Stiinakin kävi pitkästä aikaa ponin kyydissä!

Vihreälle totuttelukin on jo hyvässä vauhdissa!


Viime viikonloppuna oli Hinkulassa estekansalliset, joissa oltiin töissä lauantaina ja sunnuntaina.


Maanantaina sitten hypättiin esterata 2. Poni oli aivan huiman hyvä taas ja radasta olisi tullut miltei täydellinen, mutta sitten.. Olin lähestymässä jumppasarjalle, aivan super hyvin olisi tullut sisään.. Jumpan takana aidalla roikkuva untuvaliivi päätti lentää juuri tuulen mukana alas aidalta kun oltiin lähetymässä estettä, joten tietenkin poni säikähti ja lähti takavasemmalle, enkä mä ollut niin nopea liikkeissäni, että olisin pysynyt kyydissä. Maassa maatessa mua ärsytti aivan tajuttomasti, nousin ylös ja kiipesin takaisin kyytiin ja hyppäsin jumpan, tosi hyvin meni. Menin antamaan itsearviointia Apsulle. Apsu sanoi, että siitä olisi tullut kirkas kolmonen, mutta huimasi sitten, että mun nenästä vuotaa verta.. Sillälailla! Meidän luokkalainen ravaili sitten loppuraveja, mutta innostui hyppäämään radan ponilla ja vetäsi kakkosen! Hyvää työtä! Minä sillävälin taluttelin Hupua, mutta pikkuhiljaa mulle tuli huono olo, alkoi huimaamaan ja särkemään päätä. Olin loppupäivän koulussa kun oli kuitenkin lyhyt päivä. Päähän särkee edelleen ja nyt on tosiaan keskiviikko. Tklla kävin eilen ja sain sairaslomaa sunnuntaihin asti. En saa urheilla ollenkaan ja pitää vaan lepäillä, mutta päätä ei ainakaan vielä kuvata, mutta jos tää vielä pahenee niin sitten pääkuviin ois varmaankin matka. Toivottavasti sinne ei tarvitse kuitenkaan lähteä!
Poniakin oli pistänyt joku ampiainen tai joku suupieleen, joten sillekään ei saa kuolaimia suuhun, vaan se on lähinnä juoksutuskuurilla ihan vaan päitsillä..


Lähdin tänään kotiin paranemaan. Voi miks mulle käy aina näin ja kaikki jää sitten rästiin?! Noh, koitan parannella pääkoppaa ja päästä pikkuhiljaa tekemään jotain kevyttä, etten aivan masennu ja ensi viikolla kouluun pitäisi päästä!

lauantai 2. toukokuuta 2015

Toiset kisat takana!

Viime postauksessa kerroin, että oltiin Rusinan kanssa kisoissa lauantaina. Sunnuntaina sitten ratsastin ponin tosi kevyesti silmällä pitäen seuraavan päivän, maanantain iltakisoja. Mentiin siis Hinkulan kisoissa K.N. Special eli HeBtä mentiin, koska K.N. on yksi näyttörata koulussa niin oli hyvä reenata! Poni oli sunnuntaina sellanen semi hyvä, aika normaali. Hyvillä fiiliksillä olin kisaamaan lähössä.


Noh, maanantaina mulla ei ollu kisafiilis yhtään. Mua ei ois suoraan sanottuna kiinnostanut yhtään lähtee kisaamaan ja ponikin vaikutti vähän väsyneelle. Kuitenkin lähdettiin karkeloihin mukaan. Ponille letit, mulle nuttura ja sitten vaan kisakamat päälle ja kentälle verkkailemaan!
Kuvat c) Emmi V.


Kisafiilis ei tullu millään ja verkassakin vaan tein kaikkee, mitä kouluverkassa ei koskaan pitäisi tehdä. Menin puomikasoja laukassa ja tein vaihtoja yms. Sitten tulikin maneesiin lähtö ja ajattelin, ettei radasta tule yhtään mitään, koska verkkasin niin huolimattomasti, vaikka Rusina oli itseasiassa oikein hyvä! Maneesissa vielä vähän laukkailin ja ravailin ja sitten olikin radan vuoro! Tuomarin päädyssä kouluaidan takana oli punailel laatikko, joka oli vähän pelottava aluksi, mutta kun siitä kerran päästiin ohi, ei se pelottanut enää yhtään. Poni oli radalla tosi hyvä ja kuulijainen, rento ja jopa melko eteenpäin pyrkivä!






Olin tosi tyytyväinen rataan ja poniin! Tulokseksi sain 64,800% ja siirryin kärkeen, jossa pysyttiinkin sitten loppuun saakka! Ai että, hyvä poni!! 


Kunniakierros, vähän loppuverkkaa ja poni talliin syömään! Laittelin sen melko nopeasti pois, jaettiin ulos aamuheinät ja mentiin nukkumaan. 
Rusina on ollut muutenkin nyt tosi kiva ratsastaa ja meillä alkaa palaset loksahdella pikkuhiljaa paikalleen! 
Tiistaina poni sai lepopäivän, keskiviikkona mentiin koulua ja pientä ristikkoa ja treenattiin laukanvaihtoja, jotka onnistuu jo melko hyvin ja puhtaasti! Tortstaina kävin vaan juoksuttamassa ponin ja nyt se saa levätä pari päivää, kun tulin vapuksi kotiin. Pian jatketaan reenejä normaalisti.

 

Hyvää vappua kaikille ja olkaahan kiltisti!