Eilen menin Reetan kanssa tallille jo hyvissä ajoin (jossain 5 aikoihin iltapäivällä tietysti) koska Reetta meni eräällä yksärillä ekaa kertaa. Kivastihan sillä näytti menevän, vaikka sanoi, että on sillä hevosella pikkasen pompottava ravi ja laukka :D
Reetan tunnin loppukäynnit oli 'maastossa', ja lähdin kävelemään Mindin viereen, koska sillä meni yksi vähän pienempi tyttö. Sieltä kun tultiin niin keräiltiin muutamat puomit ja kartiot kentältä ja sitten olikin minun tuntini vuoro.
Menin Piimällä<3 Heti kun istuin satulaan, minusta tuntui että olisin kotona. Se on vaan niin tuttu selkä minulle. Ja rakas tottakai<3 Heti alkukäynneillä nautin täysin siemauksin siellä selässä istumisesta. Oli vaan ihanaa. Alettiin sitten verkkaamaan ja hain tietenkin heti alkutunnista peräänantoa ja hienosti myötäsikin. Ja taipui kivasti, vaikka oikealle oli vähän jäykkä, kuten tavallisestikkin. Aloitimme sellaisella tehtävällä, että A:n päätyyn tehtiin pääty-ympyrä kevyessä ravissa ja ympyrältä käännettiin pituushalkaisijan kohdalta voltti ja jatkettiin sitten ympyrä loppuun. Sitten ravattiin kevyessä ravissa pitkäsivu ja C:n päädystä istuttiin harjoitusraviin ja nostettiin laukka ennen S:ää ja siirrettiin raviin heti R: jälkeen, jolloin tuli puolikas ympyrä laukkaa. Jatkettiin ympyrä loppuun harjoitusravissa ja alettiin keventää taas pitkän sivun alusta ja sitten taas se ympyrä ja voltti sinne A:n päätyyn. Aluksi mentiin vasempaan kierrokseen ja laukassa Piimä tuntu vähän tahmeelle, eikä laukka noussu ihan heti. Mutta muutaman kerran käytin raippaa, jolloin sain takajalat alle ja laukatkin nousi paremmin. Sitten vaihettiin suuntaa ja sama toiseen suuntaan.
<3 |
Hieno<3 |
Hienosti kävelee takaosakäännökseen<33 |
Tänään menin sitten Reetan seuraksi taas tallille suoraan koulusta skootterilla. Oltiin siellä aika lailla pitkään. Reetalla oli tunti viideltä ja siellä meni sitten ja sanoi että oli kivempi ratsastaa kuin eilen (meni siis samalla kuin eilen). Sitten mentiin yhessä hoitamaan hevosta pois ja auttelin siellä myöskin toista kaveria ja juteltiin ja chillailtiin siellä jonkin aikaa. Oli kivaa kyllä sen voin sanoa :D
Mutta joo. Eli sellaista tällä kertaa. Retulla en mennyt kun eräs toinen meni sillä, mutta sainpas ainakin mennä Piimällä <33
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista