perjantai 27. helmikuuta 2015

Hiihtoloma 1. päivä

Mulla alko hiihtoloma periaatteessa jo eilen, torstaina, jolloin pakkasin Kiuruvedellä kamat ja tultiin Rusinan kanssa viettämään lomaa taas Maaningalle. Rusina sai karsinapaikan Hinkulasta eli koululta joten loman jälkeen suunnataankin sitten sinne asumaan! Tykkäsin kyllä olla ponin kanssa Kotalan tallilla, mutta vaan tuo poni on niin epävarma maastossa, että valmennuksiin meneminen ei ole niin helppo juttu ja lisän päälle kävelymatkoihin menisi yhteensä 40 min/maneesilla käynti + teen ponilla näyttöjä tässä alkavassa jaksossa, joten se on käytännöllisempää näin. Haikeaa oli sieltä lähteä ja ratsastaa viimeistä kertaa pitkään aikaan (huomhuom! Mennään sinne takaisin jos vaan mahdollista ja olosuhteisiin sopii!), mutta näin katsoin parhaimmaksi tehdä.


Kuitenkin, ajattelin vähän sellaista, että tekisin tällaisia "MyDay" -postauksia tämän hiihtoloman ajan. Koitan vaihtaa toteutustapaa välillä tai jotain ettei näistä tule vaan samanlaisia pläjäyksiä. Ihan joka päivä en varmaankaan näitä ehdi tehdä, mutta yritän olla aktiivinenkerrankin!


Tänään siis olin yksin kotona kun heräsin 11-12 aikoihin. Ihanaa oli nukkua pitkään! Siinä hetken olin vaan hereillä ja menin sitten tekemään aamutoimia; pesemään naamaa ja hampaita, syömään.. Sitten aloin pikkuhiljaa vaihtamaan vaatteita ja kello oli puoli 1 kun lähdin kävelemään Rusinan luo. Meiltä kotoa tallille on siis noin kolmen kilometrin matka, joten se on ihan siedettävä kävellä. Tallilla putsasin karsinan ja hain sitten ponin sisälle.


Laittelin ponin rauhassa kuntoon ja puoli kahden aikaan lähdettiin maastoilemaan. Viihdyttiin suunnilleen tunti, ehkä vähä reilu ja molemmille tuli hiki, mutta oli hauskaa ja rentouttavaa. Tultiin sitten tallille, hoidin ponin melko hitaasti pois ja vietin vaa aikaa sen kanssa, jotta se ehti vähän kuivua.


Sitten vaihdoin ponille ulkoloimen päälle ja vein ponin ulos kauniiseen kevätauringon paisteeseen. Poni jäi onnellisena mussuttamaan heinää, kun minä lähdin kävelemään takaisin kotiin. Kotona sitten söin, vaihdoin vaatteet ja pian mulle tulikin jo kyyti, jolla lähdin sitten Piimän luo. Laittelin ponin valmiiksi ja lähdin maneesille. Jossu käski tehdä kunnon reenin ja niin myös tein. Aluksi Ukko koitti saada mut alas koko ajan kun "pelkäsi" jotain ja hyppi ja pomppi. Sain sen rentoutumaan ja keskittymään työntekoon ja sillon Ukko oli aivan huippu hyvä, ai että! Kun olin laukannut vasta toiseen suuntaa, oli poni jo melkoisen hikinen. Annoin sen kävellä jonkun tovin. 


Sitten laukkasin toiseenkin suuntaan ja tein ravissa vähän väistöjä. Raukka teki niin hienosti töitä, että oli korvanpäitä myöten hiessä!


Sitten loppuravit. Noh, kun niihin ei niin paljoa tarvinnut keskittyä, Piimä aloitti taas sen perseilyn ja pari kertaa oli oikeastui aika lähellä, etten tullut alas! Ravailin vaan päättäväisenä, itse rentona ympäri maneesia ja kerroin hevoselle, etten hyväksy perseilyä, ei se sitä pitkään jaksanut jatkaa jaloppuun oli ihan tosi hyvä! Mentiin sitten käppäilyn jälkeen talliin, jossa normaalit hoitojutut + ruokinta. 


Sitten lähdin kävelemään gtlle, josta äiti ottikin mut sitten kyytiin. Oli ihan huippu kiva päivä ja paljon tuli käveltyä ja ratsastettua, mutta aivan mahtava päivä oli! 

tiistai 24. helmikuuta 2015

Poni osaa yllättää!

Sunnuntaina kävin vähän ratsastelemassa ponia pitkästä aikaa enemmän kuin käyntiä ja ravia. Tein alkuun vähän väistöjä käynnissä ja sitten ratsastin vaa kaikki askellajit läpi. Kenttä oli melko huonossa kunnossa enkä kehdannut maneesille lähteä, koska äiti ootti mua ettei tarvinnut asuntolalle lähteä. Poni oli vähän pösilö ja epätasainen kun kyttäili joka paikkaa ja häselti. Aina kun rentoutu, oli ihan sika kiva ja pyöree!


Eilen, maanantaina käytiin sitten hyppäämässä. Minä en ollut hypännyt tuita ennen kuin joululoman alkamispäivänä! Ensinnäkin ajattelin, mitä maastossa tapahtuu kun poni ollut siellä kuulema oma pöllö itsensä. Noh, laittelin ponin valmiiksi ja lähdin käppäilemään selästä käsin. Mutta kertaakaan ei poni tehnyt, ei edes meinannut tehdä uukkaria tai muutakaan! Pitkin ohjin vaan rennosti käveli ja samoin ohitti auton! Jee! Hyppäämisestä ei oo valitettavasti materiaalia, mutta oltiin molemmat ihan fiiliksissä ja mä niin rakastan tolla ponilla hyppelöitä! Hypättiin jotain 90cm, Stiina vähän koutsas. Sitten lähdettiin takaisin tallille, yhtä rauhallisesti, ai että<3


Tänään ponilla on sitten vähän rennompi päivä. En tiiä vielä mitä tehdään, mutta jotain kivaa! Ei mulla tässä muuta, mä lähden bussilla tallille ihan kohta. Heippa!(:

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Energiaa ja blogi-intoa!

Viime viikon makasin jälleen kerran sängyn pohjalla. Meinaa tulla tämä kipeänä olo jo korvista ja nenästä ulos! Mikä sen ärsyttävämpää kuin olla koko ajan väsynyt, huonovointinen, samalla nälkäinen ja kaiken lisäksi vielä tylsistynyt. Maanantaina minulle tuli heikko olo, tiistai ja keskiviikko olivat kuumepäiviä. Torstaina sitten iskikin vatsatauti, joka kesti torstain ja perjantain.
Perjantaina kävin vihdoinkin tallilla ja kävin vähän ilman satulaa köpöttelemässä kentällä, joka oli keskeltä yllättävän hyvä. Suurimman osan ajasta istuin kuitenkin karsinassa ponin kanssa<3


Sitten lähdin kotiin. Kuinka ihmisellä voi olla tylsää! Ulkona on liian liukasta lenkkeilyyn, metsässä on liikaa lunta, sisällä oon kyyhöttäny sellaset viikon verran, kaikki sarjat on katsottu. Maanantaina sitten aletaan ponin kanssa kunnolla treenailemaan ja kunhan luvat on kunnossa, aloitamme kisakauden! Ensi viikon sunnuntaina olisi jo ensimmäiset koulukisat olleet, kyydit yms. olisi olleet kunnossa, mutta Kipaan en vielä pääse, sillä seuramaksu maksettiin vasta tänään, eikä sinne pääse kuin neljän arkipäivän päästä maksusta, eli torstaina ja viimeinen ilmottautuminen on tiistaina.. Voihan nenä! Seillä olisi ollut HeB:3, mun lempikoulurata ikinä! Noh, kyllä kisoja tulee!


Ensi torstaina kuitenkin saavutaan Rusinan kanssa jo näille nurkille ja vietämme hiihtoloman täällä! Odotan hiihtolomaa niin paljon! Paljon kivaa tekemistä luvassa ja mikä parasta, poni täällä! 


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Alan parantua!

Viime viikonloppuna en ehtinyt millään postata, alan parantua tästä anemiasta, joten olen päässyt arkeen jälleen kerran hiljalleen käsiksi. Viime viikolla oli pari päivää, etten päässyt kouluun kun tuntui, ettei mitään voi edes syödä kun tulee heti kamala olo.. Mutta nyt minun on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa syömään vaikka se tuntuisikin ällöttävältä!


Viime viikonloppuna käytiin nopeesti pyörähtämässä Helsingissä ja sunnuntaina menin sitten Kiuruvedelle ja kävin juoksuttamassa rusinan, sillä ratsastamisesta ei olisi tullut mitään niin pitkän autossa istumisen jälkeen! Päästin vaan ponin irti kentälle ja leikittiin vähän hippaa ja tehtiin vaikka mitä hauskaa!

Salkkareitten majatalo:D
Poni on liikkunu viime viikon hyvin, keskiviikko sillä oli vapaa ja nyt pe-su märy ja Reetta on pitänyt siitä huolta kun minä tulin käymään kotona! Viikolla tehtiin kaikkee kivaa, niinku...

... mentiin kaulanarulla ilman satulaa...

...maasta käsittelyä...


...normaalia treeniä...
... liinassa riehumista!
Edellisellä viikolla oli kovat pakkaset ja kävin menemässä vähän aikaa ponilla auringon paisteessa ja hyytävässä pakkasessa. Hensu ihana tuli kuvaamaan ja nyt saatte pitkästä aikaa ihania kuvia!!























Tää oli tosi pikanen postaus ku oon nyt lähössä takaisin Kiuruvedelle päin. Kirjoittelen viikolla pädillä, jotta tämä ei sentään ihan kuole!