Lauantaina jouduin heräämään jo ajoissa, koska lähdettiin äitin kanssa Kuopioon hoitamaan asioita. Pakkasin kotona Rusinan kamoja jo suunnilleen kaikki jo perjantai-iltana, joten lauantaina siihen ei mennyt enää kummemmin aikaa.
Minä menin tallille jo ajoissa ja iskä ja äiti tulivat trailerin kanssa sitten myöhemmin, kirjoitettiin paperit valmiiksi ja nyt Rusina on virallisesti minun nimissäni!<3 Lastattiin loput kamat ja hevonen ja lähdettiin ajamaan kohti Rusinan uutta kotia! Matka sujuin oikein hyvin.
Perillä otettiin hevonen kopista, kävelytin siitä hetken ja vein sitten tutustumaan uuteen talliin. Sitten kirjoitettiin sopimukset ja roudattiin kamat kaappiin ja sitten iskä vei mut asuntolalle ja lähti itse takaisin kotiin.
Olin asuntolalla jonkin aikaa ja lähdettiin sitten kaverini, Stiinan kanssa Rusinan luo ja sain kuvia, kiitos!!<3
Ensin laitettiin poni valmiiksi ja alkuun juoksutin sitä, jonka jälkeen laitettiin satula ja ohjat ja kiipesin kyytiin. Oisin voinu kuvitella, että se ois ollu huonompi, mutta se oli ihan ok! Ei paras mahdollinen, mutta kohtuu hyvä. Vuokko sano, että se oli nauttinu elämästään ratsastuskoulussa, joten oli jäykkyyttä vähän havaittavissa, mutta ei paha!
Laitettiin sitten poni pois ja karsinaan. Ensimmäinen päivä hevosen omistajana ja ponin uudessa kodissa on siis takanapäin ja fiilikset on mahtavat<3
Onnee hevosenomistuksesta! :)
VastaaPoistaOnko muute Rusinalla kesäihottuma? Vai miks sen harja on noin lyhyt?
Ja nyt jos kerkeet nii tee Myday sun koulupäivästä?! :)
Kiitos ja joo on kesäihottuma):
PoistaKoitan joskus ehtiä!(;
Harmi, kesäihottuman kanssa on aika vaikeeta, mutta ei näytä olevan kovin paha kuitenkaan. Miten hoijat sitä?
PoistaOn se aika inhottava kyllä, mutta Rusinalla ei oo onneks ihan mahdoton. Käytetään ihottumaloimee ja sellasta ainetta, jonka pitäis auttaa kutinaan. Harja meni tänä kesänä puoliks itse lyhyeks, joten loppu leikattiin pois, mutta nyt kun poni on mun oma, pidän sillä varmaan lyhyttä harjaa kesäsin ja talven annan kasvaa(:
PoistaOiiiii, onnee niin paljo teille!!♥ ootte huikee pari! Ja ihanaa kun saa lukee teijän kuulumisia täältä blogin kautta:)
VastaaPoistaKiitso Elinaa!!(:<3
PoistaHyvän näköstä väistöö:)
VastaaPoista